1.8.2019

Pyörätuolin oma tila - hitti vai huti?





Talon suunnitteluvaiheessa yritimme huomioida pyörätuolin mahdollisimman hyvin. Haastavaa tästä teki se, että pyörätuoli - sekä koko että malli - muuttuu vuosien varrella. Jo nyt tyttärelläni on käytössä eri pyörätuoli kuin pari vuotta sitten. Jossain vaiheessa kuvioihin tulee todennäköisesti sähköpyörätuoli, joka on huomattavasti manuaalipyöristä suurempi. Näistä syistä pääsisäänkäynnin yhteyteen suunniteltiin reilun kokoinen tila pyörätuolin pesua, säilytystä ja latausta varten.


Lähtöajatuksena tilassa on, että vierekkäin mahtuu tarvittaessa kaksi pyörätuolia. Jos käytössä on esimerkiksi manuaalipyöris ja sähkäri, voi tytön siirtää vierekkäin olevista pyörätuoleista toiseen. Sen jälkeen toisen pyörätuolin voi pestä ja jättää kuivumaan. Sähkärin latausta varten tilaan sijoitettiin kahdet kannelliset pistorasiat - riittävän korkealle, ettei vesi roisku niihin.

Suuri kurasyöppö oli tilassa ehdoton varuste. Kavikalta saa paitsi standardimittaisia kurasyöppöjä, myös erikoismittaisia syöppöjä, jotka ovat arjessa todella käteviä. Pyörätuolin lisäksi kurasyöpön päällä on näppärä pestä esimerkiksi koiran rapaisia tassuja, lasten ulkoleluja, kukkaruukkuja, urheiluvälineitä tai vaikka uimaleluja.



Pyörätuolin pesu- ja säilytystilassa kannattaa huomioida myös sopiva ovimateriaali. Me valitsimme tilaan Liunen lasiliukuovet, jotka eivät mene vesiroiskeesta miksikään. Huurteiset lasiovet ovat tyylikkään näköiset ja kätkevät sopivasti sisällä olevat tavarat.

Vaikka pyörätuolin tila oli meillä pitkään muuton jälkeen käytössä varastona, on se lunastanut paikkansa esteettömässä kodissa. Nykyään perheeseemme kuuluu myös australian labradoodle, ja syksyn tullessa kuraiset tassut saavat kurasyöpön päällä kyytiä. Tila on sen verran suuri, että olen suunnitellut sivuseinälle korkeaa kenkätelinettä järjestämään perheen loputonta lenkkarivalikoimaa. Katsotaan, löytyykö siihen sopiva ratkaisu.

Lähetä kommentti

Kommentoithan aina, kun blogini herättää ajatuksia.

Whatsapp Button works on Mobile Device only

Start typing and press Enter to search