4.6.2018

Terveiset uudesta kodista




Täällä me nyt ollaan! Uudessa, esteettömässä kodissa muuttolaatikoiden keskellä.

Pitkääkin pidemmältä tuntunut rakennusvaihe saatiin päätökseen (vaikkei ihan lopulliseen) toukokuun viimeisenä viikonloppuna, kun muuttokaravaani matkasi Jyväskylän toiselta puolelta Muuratsalon saaristomaisemiin. Täysin valmis talo meitä ei odottanut vaan tekemistä riittää koko kesälle ja pidemmäksikin aikaa. Kaksi makkaria ja sauna ovat vielä keskeneräisiä ja paljon pientä näpertelyä on tiedossa. Silti muutos raksa-aikaan verrattuna on suuri, kun koko perhe on nyt illat ja viikonloput saman katon alla.



Ensimmäiset fiilikset uudessa osoitteessa olivat epätodelliset. Oikeastiko me nyt asutaan täällä? Muuratsalon kaunis luonto yhdistettynä toukokuun lämpimiin kesäkeleihin on tuntunut lähinnä Välimeren lomakohteelta purjeveneiden lipuessa ohi pitkin Päijännettä. Uuteen kotiin liittyy myös paljon uuden opettelua, kun rutiinit eivät olekaan enää niitä totuttuja. Aamun aikataulutukset pitää miettiä uudestaan ja löytää työ- ja päiväkotireitteihin sopivat ostospaikat. Silti kaikki tämä on hyvällä tavalla uutta ja tiedämme, että koti on tällä kertaa pysyvä.



Reilun viikon mittaisella kokemuksella kodin parhaita puolia ovat:

  • Päijänne. Se pysäyttää joka kerta. En ole koskaan ennen asunut veden äärellä ja tuntuu, että Päijänne ei ole ainoastaan maisema vaan se ulottuu suurten ikkunoiden kautta sisälle keittiöön ja olohuoneeseen. 
  • Naapurit. Mahtavat sellaiset. Ei pelkkiä tervehdysnyökkäyksiä vaan mukavia ja auttavaisia ihmisiä, joiden kanssa oikeasti jutellaan, käydään kylässä ja saadaan/tarjotaan apua, kun sitä tarvitaan. 
  • Tila. Kodissa mahtuu liikkumaan, myös pyörätuolilla. Vaikka muuton jäljiltä tavaraa on vielä joka paikassa, tilaa on silti ruhtinaallisesti verrattuna väliaikaisasuntoon. Tuntuu, että pystyy taas hengittää. 
  • Tekniikka. Se helpottaa kyllä elämää merkittävästi. Ulko-ovista on helppo kulkea pyörätuolin kanssa, kun ovi aukeaa napin painalluksella ja sulkeutuu itsestään. Myös elektroniset hanat ovat näppäriä arjessa. 
  • Terassi. Sinne on helppo pyörähtää olohuoneesta nautiskelemaan auringosta. Vaikkei meillä vielä terassikalusteita olekaan, pidimme tyttären kanssa pienen piknikin viltiltä istuskellen. Luksusta. 
  • Hirsi. Materiaalina niin kaunis. Melkein harmitti laittaa taulu seinälle. 
  • Keittiö. Ihana kokkailla (nyt kun induktioliettäkin oppi käyttämään) avarassa keittiössä, joka on suunniteltu järkeväksi kokonaisuudeksi. Kaikelle on paikkansa, ja tila on todella valoisa. 




Lähetä kommentti

Kommentoithan aina, kun blogini herättää ajatuksia.

Whatsapp Button works on Mobile Device only

Start typing and press Enter to search