13.11.2017

Parhaita paloja Apuväline-messuilta



Apuväline-messut päättyivät lauantaina ja mielenkiintoisten esitysten lisäksi tapahtumasta löytyi niin hyviä ideoita kuin hyödyllisiä uutuustuotteita. Taikalattiaa (Magic Carpet) oli hauska päästä kokeilemaan vaikkei se korkean hintansa puolesta oikein sovellu kotikäyttöön. Toivottavasti suomalaiset koulut kuitenkin innostuvat hankkimaan taikalattioita, sillä niitä voi hyödyntää monipuolesti oppimisen ja kuntoutuksen välineinä.


Olen jo jonkin aikaa tutkaillut hoivasänkyvalikoimaa tytärtäni ajatellen ja messuilla oli mukava päästä näkemään sänkyjä ihan luonnossa. Suurimmaksi osaksi ne toivat (anteeksi vain) mieleeni sairaala- ja palvelutaloympäristöt, mutta Unikulman edustajan kanssa jutellessani kävi ilmi, että heidän hoivasänkyjään on saatavilla myös valkoisena. En ole oikein innostunut klassisen pyökin sävystä ja siksi valkoinen sänky olisikin toivelistalla. Unikulman sängyissä tekniset ominaisuudet täyttävät meidän vaatimuksemme joten sieltä voisi löytyä hyvinkin potentiaalinen vaihtoehto. Hinnan puolesta hoivasängyt ovat arvokkaita joten rahoitus pitäisi saada vielä järjestettyä järkevästi.


Kun messuilla käveleminen alkoi puuduttaa, istahdin hetkeksi Oivapalveluiden Oiva XL-säkkituoliin. Kieltämättä siinä olisi voinut levähtää pidempäänkin, mutta aloin miettimään voisiko tämän mallinen tuoli olla tyttärelleni sopiva. Perinteinen säkkituoli meillä jo on, mutta siinä asento valahtaa nopeasti huonoksi. Käsinojilla varustettu tuoli on suunniteltu nimenomaan "erityiskäyttäjiä" silmällä pitäen ja se on vasta tulossa markkinoille. Tämän tuolin aion ehdottomasti pitää mielessä.


Rehacon osastolla kiinnitin huomiota Special Tomaton Soft-Touch Sitter-istuimeen. Pehmeä istuin on monikäyttöinen ja sen voi kiinnittää ihan tavalliseen tuoliin tai erikseen ostettavaan lattia-alustaan. Tuolia on saatavilla kolmessa eri värissä ja viidessä eri koossa, jolloin sitä voi käyttää 1-vuotiaasta aikuiseen. Harkintalistalle päätyi tämäkin istuin.


Laitosmaisia tukikahvoja messut olivat pullollaan, mutta sattuipa silmiini osumaan yksi metallinen tukikahva (kuvassa alimpana), jota voisin jopa harkita esimerkiksi wc:n tai kylpyhuoneen yhteyteen. Polarian tukikahva ei ole edes pahan hintanen vaan kuulemma 50 euron luokassa.


Mad Mattr -taikamassa tulee esiin jokaikisen lelulehden sivuilla ja pitihän sitä ostaa yksi pussi tuliaisiksi. Hieman taikahiekan kaltaisen massan erikoisuutena on, ettei se kuivu koskaan. Mielestäni taikamassa oli kuitenkin aika kovaa ja sitä piti painaa huomattavasti taikahiekkaa enemmän. Rentouttavaa puuhaa siitä huolimatta.

Seuraavan kerran Apuväline-messut järjestetään kahden vuoden päästä. Niitä odotellessa!

Lähetä kommentti

Kommentoithan aina, kun blogini herättää ajatuksia.

Whatsapp Button works on Mobile Device only

Start typing and press Enter to search