3.2.2017

Rakennuslupahakemus on sisällä - tältä näyttää esteetön talomme

Julkisivu etupihan puolelta (Finnlamelli)

Projektin ensimmäinen etappi on saavutettu. Rakennuslupahakemus on sisällä ja jäämme nyt jännityksellä odottelemaan,  meneekö hakemus sellaisenaan läpi vai edellyttääkö kaupunki muutoksia. Piirrosten viimeistely oli pitkä prosessi ja sen aikana huomasimme, että esteettömän talon suunnittelussa on paljon erityishuomiota vaativia asioita. Loppujen lopuksi olemme kuitenkin tyytyväisiä siihen, että piirroksia muokattiin moneen kertaan. Nyt talo on meidän näköisemme ja koko perheelle sopiva.

Julkisivu Päijänteen suuntaan (Finnlamelli)

Ulkoisesti esteettömyys näkyy ainoastaan luiskien muodossa. Halusimme molemmille puolille taloa omat luiskat siitä syystä, ettei takapihalle mentäessä tarvitse kiertää koko taloa ympäri. Kuisti ei ollut mukana alkuperäisissä suunnitelmissa, mutta se todettiin tarpeelliseksi useastakin syystä: kuisti suojaa päädyn ovia sekä pääsisäänkäynnin luiskaa lumelta ja sateelta.


Asemapiirros

Päätimme tasata tontin talon ja autotallin osalta samaan korkeuteen, sillä muuten terassin luiskasta olisi tullut aivan liian pitkä. RakMk:n (Suomen Rakentamismääräyskokoelman) mukaan luiska saa olla kaltevyydeltaan korkeintaan 8 % (1/12,5) ja pituudeltaan yhtäjaksoisena enintään kuusi metriä, jonka jälkeen on rakennettava välitasanne. Esteettömyyskeskuksen arkkitehti neuvoi käyttämään mahdollisuuksien mukaan vielä loivempaa kulmaa, sillä 1/12,5 on raskas pyörätuolilla kelattavaksi. Etupihallemme ei kuitenkaan voi laittaa pidempää luiskaa, koska se ei sovi järkevästi talon ja autotallin väliin. Hirsitaloilla lattiakorkeuden olisi hyvä olla maasta mitattuna vähintään 50 cm jotta alimmat hirret ovat riittävän etäällä maasta. Takapihan terassille voimme kuitenkin tehdä pidemmän luiskan 1/20 kaltevuudella, koska tasauksen jälkeen luiskan pituus ei kasva liian suureksi.

Autotallin rakennamme kahden metrin päähän rajasta jotta talon ja autallin väliin jää riittävästi tilaa auton kääntämistä varten. Tulevat naapurimme suostuivat ystävällisesti tähän järjestelyyn vaikka yleensä etäisyyden naapurin rajaan tulisi olla vähintään neljä metriä. Autotallissa olevan varaston ovelle ei mahdu luiskaa, mutta pyörätuolilla on mahdollista kulkea varastoon sisäkautta autotallin luiskaa hyödyntäen.

Autokatoksessa on hyvin tilaa pyörätuolilla liikkumista varten (Finnlamelli)

 Autotallin ulkoilme noudattaa samaa linjaa talon kanssa (Finnlamelli)

4 kommenttia:

  1. Kivannäköinen talo! Pyöreät pienet ikkunat on hauskat, meidän kodissa niitä löytyy ovista ja ne sopii jotenki täydellisesti järven läheisyydessä oleviin taloihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Itsekin pidän juuri talon pyöreistä ikkunoista. Alkuperäinen ajatus olikin valita tämäntyyppinen talomalli jos löydetään tontti järvimaisemasta. Ja onneksi sellainen löytyi :)

      Poista
  2. Hienolta näyttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Malttamattomina odottelemme talon valmistumista :)

      Poista

Kommentoithan aina, kun blogini herättää ajatuksia.

Whatsapp Button works on Mobile Device only

Start typing and press Enter to search